top of page

Oletko tarinankertoja?








Jo lapsena alamme hahmottamaan maailmaa, mihin tutustumme. Sanoitamme sitä ajatuksissa, mielikuvissa sekä puheessa, ja myöhemmin kirjoituksessakin. On suuri rikkaus ja lahja, kun maailmankuvamme rikastuu, kehittyy ja laajentuu joka hetki.

Näin voisi ollakin, jopa läpi elämän. Ihan vain niin, että on läsnä hahmottamassa ja havainnoimassa maailmaa, jota kokee, jossa elää.


Lisäksi alamme hahmottamaan maailmaa ympäristömme kautta, muun muassa läheisten ja lähipiirissä olevien ihmisten tavoin.

Voisi ajatella, että meistä kasvaa lähiympäristömme kaltaisia niin ajatuksissa, tunteissa ja teoissa, kuin tavassamme havainnoida, kehittyä ja uskaltaa laajentua.



Miksi sisarusten välillä on kuitenkin eroja? Mikä yksilöi meitä?


Palaan näihin kysymyksiin hieman myöhemmin. On tärkeää, että avaan tähän sen, kuinka näen ihmisen kokonaisuutta. Kehomme uskomattoman ja hienosyisen järjestelmän kokonaisuus heijastuu ja yhdistyy osaksi tietoisuutta: sitä, jonka voi tiedostaa, havainnoida ja kokea jollakin osalla itsessä, ilman, että keho, ajatukset, tunteet tai mieli ovat siinä oleellisesti mukana. Yle Areenalla on dokumentti Tukdam - elämän ja kuoleman rajalla. "Tiibetinbuddhalaisessa traditiossa kuolemaa lähestyvä munkki pyrkii kohtaamaan tukdamin, kuoleman, meditoidessaan. Kuollut voi säilyä osin tietoisena, vaikka muut elintoiminnot ovat lakanneet. Ryhmä amerikkalaisia tiedemiehiä tutkii ilmiötä."

Katsoessani kyseistä dokumenttia aloin pohtimaan, voisiko kehon kuoltua vielä ihmisen tietoisuus olla olemassa, ja jopa niin, että hän on tietoinen/tiedostava.


On olennaista huomioida se, että olemme keho ja tietoisuus. Se mikä osa ihmisessä on se, että hän voi tulla tietoiseksi puhtaasta, ajatuksettomasta, tunteettomasta, absoluuttisesta tietoisuutensa luonteesta, on minulle jotain, mille en löydä sanaa jolla sitä kuvata ja koen sen olevan hyvin laaja kokonaisuus, josta voisi kirjoittaa oman blogitekstinsä.

Palataan tässä kohtaa pieneen lapseen, joka aloittelee hahmottamaan maailmaa ja sanoittamaan sitä. Koen ja näen, että puhtaasta tietoisuudesta syntyy ajatus: kun lapsen iholle tulee vettä, hän aistii, tuntee, tiedostaa sen. Hän havainnoi ympäristöään, vanhempiaan, kasvattajaansa, sisaruksiaan, sitä ihmistä kuka on yhteydessä hänen tiedostavaan tietoisuuteensa. Tämä tiedostava kohta on se, josta puhutaan, että ihminen kasvaa henkisesti.

Lapsi tutustuu myös tunteisiinsa. Näen tunteiden olevan erittäin arvokkaita siksikin, että ne mahdollistavat persoonallisuuden kokemista. Ne toimivat siltana toisen kanssa, kuin myös hienojakoisena suojana, että lapsi voi tiettyjen raamien mukaisesti muodostaa kokemusta elämästään.


Puhun edelleen siitä vilpittömästä, pienestä lapsesta, jonka maailmankuvaan ei vielä ole rakentunut toistuvia kokemuksia toisista ihmisistä, heidän tavoistaan ajatella, tuntea ja toimia. Pikkuhiljaa kuitenkin lapselle syntyy toistoja. Hän kuulee ja kokee sekä havainnoi toisten ihmisten tietoisuutta, ajatus- ja tunnemaailmaa, sekä kuuntelee heidän tarinoitaan, kun tarinankertoja on lähellä hänen elämässään.



Tarinankertoja?


Koen ja näen, että tähän on nyt otettava mukaan kollektiivisuus. Kuulin hiljattain, että ihminen ei näe silmillään, vaan, että silmät mahdollistavat havainnoinnin näkemästään, jonka ne heijastavat. Kokisin, että ne heijastavat näkemänsä tietoisuuteemme ja se, joka tiedostaa, muodostaa siitä käsityksensä. Jos joukko ihmisiä puhuisi ja uskoisi, että omenan näköinen hedelmä on appelsiini, ja kuulisimme lapsesta saakka sen olevan niin, niin silloin appelsiini olisi se, jonka nyt voit tiedostaa omenana. Tästä on syntynyt uskomus ihmisen alitajuntaan. Alitajuntaa kuvaisin niin, että ihminen ei silloin ole tietoisuutta tiedostava. Tai hän voi olla tietoisuutta tiedostava jopa esimerkiksi 95-prosenttisesti, mutta jokin osa ei tuohon liittyen ole sitä.


Se, kuinka paljon alitajuntaamme muodostuu uskomuksia (jopa 95% alitajuisia uskomuksia) luonnollisesti vaikuttaa ihmisessä siihen, joka tiedostaa tietoisuutta. Ihminen suurelta osin ajattelee, tuntee, toimii ja näkee maailmaa alitajuisten uskomustensa mukaisesti - kollektiivin luoman käsityksen mukaisesti. Ihminen etääntyy vilpittömän lapsen kaltaisesta havainnoijasta ja hänessä olevan tietoisuuden tiedostajasta. Millaisia ihmisiä on ympärilläsi, vaikuttaa oleellisesti siihen, kuinka näet ja koet maailmaa. Perheessä, sen kollektiivista riippumatta, on erilaisuutta ja siten sisarukset voivat kokea eritavoin samaa tilannetta. Millainen tarina tai uskomuskokonaisuus itse kullakin on, kulloisessakin hetkessä? Ja mikä uskomus on niin sanotusti pinnalla, vahvasti vaikuttamassa?

Kun tarinoita uskoo todeksi, kuten "olen arvoton, joten minun on mahdotonta olla yhtä onnellinen, kuin siskoni on", se luo itsessään lisää tarinoita ja tarinointia.



Mikä yksilöi meitä?


Nykypäivinä ja viime vuosina (2019-2023) on ollut puhetta siitä, kuinka ihmiset heräävät. Alkavat näkemään, mikä on ihmiskollektiivissa olevaa tarinaa, ja että oma tarina ei ehkä ole yhtenevä kollektiivin kanssa. Oma tarina voi olla yhtenevä uuden ryhmän kanssa, joka jakaa saman kaltaista tietoisuuden tiedostamista ja tarinaa, mitä ihminen tunnistaa itsessään sillä hetkellä. Tähän kehityksen ja tiedostamisen kohtaan voi jäädä pitkäksikin aikaa, tai siitä voi löytää ponnahduslaudan: perspektiivin nähdä, tuntea ja kokea ajatustensa olevan erillisiä toisten kokemuksesta. Voi tulla ajanjakso, jolloin alitajunnassa olevia uskomuksia tulee näkyväksi hurjaa vauhtia ja tietoisuutta tiedostava osamme alkaa tiedostamaan ydintietoisuutta itsestään yhä selkeämmin ja vahvemmin. Uskomusten riisuutuessa pois, tarinoiden tarpeettomuus paljastaa hiljaisuuden sisältämme.


Hiljaisuudessa sisällämme olemme ydintietoisuutemme äärellä. Se on vailla tarinoita, tunteita, jopa ajatuksia. Ydintietoisuus ei kuitenkaan ole tyhjä, vaikka se on niin sanotusti neutraali. Se on kuin rajaton kenttä tai ilman kaltainen kaikkialla oleva jokin, absoluutti, ykseys ja universaali kokonaisuus, johon tiedostava osamme on yhdistyneenä. Tämä yhdistää meitä ihmisenä, mutta mikä yksilöi ihmiset?

Siihen vastaus on vain sinussa, sinulla.


Olipa meissä tarinankertojaa 0,3% tai 95%, olemme myös kuin tuo vilpitön pieni lapsi, jonka maailmankuvaan ei vielä ole rakentunut toistuvia kokemuksia toisista ihmisistä, heidän tavoistaan ajatella, tuntea ja toimia. Tämä osa, kuten myös se, että syömme ja juomme, nukumme jne., yhdistää meitä. Se, mikä yksilöi, löytyy kysymällä: kuka Sinä olet? Ja ennen kaikkea, eläen kokemalla nykyhetkeä, eli mitä Sinä koet juuri nyt? Mitä havainnoit, että koet? Mitä sinä tahdot?


Upeaa läsnäolon voimaa juuri Sinulle!


Rakkaudella, Jaana Aurinkosalo



339 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page