top of page
Healing Therapy
TERVETULOA!
Näkijä - Energiahoitaja

Olen koko ikäni ollut erityisherkkä, tunnetietoinen, intuitiivinen ja empaattinen ihminen. Nämä piirteet ovat mahdollistaneet minulle sen, että olen tutkinut uteliaana ihmisyyttä, niin toisten ihmisten kautta, kuin syvästi itseeni tutustuen.

Valmistuttuani koulutetuksi hierojaksi (v. 2000) ja sitä työtä tehdessäni aloin näkemään ihmisten terveyteen, tunteisiin ja uskomuksiin liittyviä asioita. Näkemiseni voimistui ja siirryin tekemään työtä näkijänä ja henkisenä ohjaajana. Pidin koulutuksia (Henkisen kasvun ohjaaja koulutus 1,5 vuotta), luentoja (Hengen ja Tiedon messut, TÄYSII 2013 -seminaari), yksilö- ja ryhmävastaanottoja, sekä retriittejä liittyen ihmisen henkiseen kasvuun.

 

Tehdessä myös itse löysin yhä vahvemmin ykseystietoisuuden ja läsnäolon äärelle. 

​

Tänä päivänä näkeminen sekä tunnetaito- ja tietoisuus ovat vahvistuneet niin,  että pystyn todella nopeasti ja tarkasti tunnistamaan ihmisessä olevia tunne- ja energiatukos kohtia, jotka vapautuessaan voivat mahdollistaa kehoon elinvoimaisuutta, mieleen ja tunteisiin rauhallisuutta, keveyttä, iloa ja positiivisuutta. Pystyn myös omakohtaisen kokemukseni läsnäolosta ja rauhasta, kirkkaasta tietoisuudesta avulla ohjaamaan ihmisiä kokemaan samoin. 

​

Elämme kaunista, nopean kehityksen aikaa, yhä useammin asiakkaani kokevat ykseyskokemustakin. Tämä ääretön vapauden kokemus vaikka hetkellisestikin koettuna, tekee ihmiseen lähtemättömän muutoksen kohti uutta, kirkkaampaa ja elinvoimaisempaa itseä.

​

Tule ja tutustu palveluihini seuraavilla sivuilla <3

​

​

Nimetön suunn.malli (4).png
Asiakaskokemuksia
"Jaanan lempeässä hoidossa koin tulevani kuulluksi ja nähdyksi kipuni ja hätäni kanssa. Turvallisessa tilassa uskalsin ilmaista ääneen syvimpiä pelkojani, yksinjäämisen tuskaani. Sisäinen lapseni itki ja huusi äitiä, turvaa ja tukea. Jaana tarjosi hoitajana keholleni äidillisen hoivaavan sylin, jossa sain itkeä ja levätä tuettuna. Jaanan kosketus, ääni ja energia on parantavaa, hänellä on kokonaisvaltainen näkökyky ja luovuus räätälöidä asiakkaalle sopiva sessio. Suosittelen Jaanan hoitoja!"

- Sanni Johanna

bottom of page